IASD-järjestöstäKeitä olemme,
mitä teemme, mikä on järjestömme tarkoitus ja mitkä ovat eettiset arvomme ja
ohjenuoramme. IASD:sta Kansainvälinen
Unientutkimusjärjestö (International Association for the Study of Dreams) on
voittoatavoittelematon, kansainvälinen ja monitieteellinen organisaatio, joka on
omistautunut unennäön ja unien tieteelliselle ja soveltavalle tutkimukselle. Sen
tehtävinä on edesauttaa unennäkemisen ja unien tiedostamista ja arvostusta sekä
ammatillisilla että julkisilla areenoilla, rohkaista uniennäön luonteen,
tehtävän ja merkituksen tutkimusta, edistää unitutkimuksen soveltamista sekä
tarjota foorumi tiedon ja ideoiden kansainväliseen vaihtoon.
Lyhennetty eettinen kannanotto Kansainvälinen
Unientutkimusjärjestö tunnustaa unien tutkimisen arvon ja tärkeyden ja tunnistaa
tämänkaltaiseen tutkimukseen ja tutkimuksen soveltamiseen sisältyvän vastuun.
Järjestö kehottaa jäseniään toimimaan esimerkillisesti korkeimpia eettisiä
käytäntöjä noudattaen olipa heidän lähestymistapansa uniin ja unennäkemiseen
mikä tahansa. Jäseniä täten kehotetaan tekemään parhaansa kunnioittaakseen
toisten henkilöiden oikeuksia ja arvokkuutta, olemaan rehellisiiä, täsmällisiä
ja avomielisiä esittäessään tietoa ja ideoita, takaamaan asiakkaiden,
tutkimuskoehenkilöiden tai suuren yleisön jäsenten yksityisyys ja
luottamuksellisuus sekä välttämään ja ehkäisemään tilanteita, joissa
ristiriitaiset tavoitteet voivat vaikeuttaa kykyä objektiivisten vastausten
antamiseen ja päätösten tekemiseen. Näiden
laajojen periaatteiden mukaisesti järjestö pitää epäeettisenä sellaista
jäsentensä käytöstä, jossa järjestön omissa kongreisseissa ja tapahtumissa
jäsenet käyttävät suoraa anomusta tai
taivuttelua taloudellisen tai muun henkilökohtaisen edun tavoittelemiseksi.
Esitelmien pitäjien odotetaan olevan rehellisiä ja täsmällisiä omien tietojensa,
taitojensa ja ansioidensa suhteen. (Huom: tämä
sama teksti löytyy englanniksi “About Us” –sivulta IASD:n kotisivuilta:
|